mee ja tee se

tiistai 15. heinäkuuta 2014

PÄIVÄ JATKUU KUUKAUDEN / FINNISH SUMMER











Vietimme taas viikonloppua maalla. Kesä antoi parastaan. Valoa ja lämpöä. Iltauinteja. Venyneitä iltoja ja aamuja.

Isäni veljineen ja serkkuineen järjestää joka kesä sukutapaamisen. Upea perinne, josta olen saanut nauttia lapsuudesta saakka. Tällä kertaa tapasimme sukua kahtena päivänä, joista toisena kävimme tutkimassa isoäitini synnyinseutua.

Tykkään valtavasti näistä meidän sukutapaamisista. Nyt iloisesta tapahtumasta jäi kuitenkin seuraksi myös hieman haikea tunnelma. Katselin hylättyjä taloja. Niitä, joita Suomen maaseuduilla on lukemattomia. Talot ovat ränsistyneet vähitellen korjauskelvottomiksi. Ränsistyneinäkin niissä on lumoavaa, haikeaa kauneutta. En vain voi olla miettimättä, että mitä sitten kun ne eivät enää jaksa pysyä pystyssä. Unohtuvatko pikkuhiljaa myös sukujemme tarinat?

Ajomatkoilla autossa soi repeatilla Pauli Hanhiniemen uusi biisi:

En tiedä jäikö mulle mitään, en tiedä loppui lumous. Kuinka keskimäärin pärjätään, mä muista en ees kaipaanko ketään...

Maantie maalaismaisemassa, mä istun parvekkeella kerrostalossa, katu alla vielä kohisee, mä tiedä en et kaipaanko ketään. Kaupungissa ilta, niinpä kai, on aikaa vain, kesän valo riittää, se on almanakassain. Täällähän ei ilta tuu, päivä jatkuu kuukauden, oon täältä päin ja kai mä sitten kestän sen...


We spent the weekend in the countryside. Light, warmth and family. Just perfect. Afterwards I've been feeling a bit sad over all the abandoned houses that we saw. Wish, I could save them all. Or just one.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti