mee ja tee se

maanantai 30. kesäkuuta 2014

MUTRUSUU / PIRUM PARUM




Sateisen lomapäivän iloksi siivosin tytön huoneen. Mies ripusti seinälle uuden julisteen mutrusuisesta päärynästä. Tyttö on ihastunut tuohon mutrusuuhun. Jotenkin oivallus, että söpöllä ja hauskalla päärynälläkin voi olla toisinaan suu mutrussa, tuntui meistä molemmista hyvältä. Pienelle ihmiselle tähän hetkeen sopivalta.

Siivoillessa päätin myös kuvata maalausprojektin, jonka valmistumisesta jokin aika sitten täällä blogissa kerroinkin. Kyseessä on siis vanha koulutuoli tytölle. Löysin sen kaksi vuotta sitten entisen taloyhtiömme kierrätyshuoneesta. Tuoli oli verhoiltu punaisella keinonahalla ja oli suhteellisen siistin näköinen, mutta haisi hieman. Alkuperäinen vaahtomuovipehmuste oli ajan saatossa tarrannut itseensä epämiellyttävän hajun. 

Viime kesänä sain revittyä keinonahan ja pehmusteet, mutta loppuprojekti jäi talveksi odottelemaan uutta kesää. Tuoli oli alunperin tehty verhoiltavaksi, joten ennen maalausta puuosista piti kittailla kaikenlaisia koloja. Tuolin jalat hioin ja maalasin spraymaalilla. Tosin ensin vahingossa väärän väriseksi. Kun aloitin projektin, askarteluhuoneesta oli toinen kattolamppu palanut. Vaikka tähän asti olin edennyt projektissa hyvinkin verkkaisesti, yhtäkkiä minuun iski malttamattomuus. Olin niin malttamaton, että suihkuttelin värin jalkoihin hämärässä. Myöhemmin sain todeta, että kaupasta oli tarttunut kimalteleva hopeanvärinen maalipurkki käteen vaikka tarkoitus oli ollut ostaa mattaharmaa. Sitten sainkin odotella seitsemän päivää maalin kuivumista, jotta sain sprayata jalkoihin uuden värin. Sellainen malttamaton maalari!


It's been raining all day so I tided up the girl's room and took some photographs of the recently painted chair and the new lovely pirum parum poster.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti